UUTISIA

Avotulen teko kieletty Haaparannan kunnassa

Lääninhallitus on päättänyt, että 22 heinäkuuta klo 12.00 lähtien on avotulen teko kielletty monessa Norrbottenin läänin alueella.

Tulentekokielto koskee kaikkea avotulta ulkona poikkeuksena etukäteen valmisteltuja grillipaikkoja tai ulkogrillejä puutarhassa.

Kuiva ja lämmin sää aiheuttaa sen, että metsässä ja maastossa on nyt rutikuivaa. Siksi Norrbottenin Lääninhallitus yhdessä kunnallisten pelastuslaitosten kanssa on ottanut päätöksen avotulen teko kiellosta koko läänissä 22 heinäkuuta klo 12.00 lähtien.

Kiellon tarvetta arvioidaan jatkuvasti SMHI:n paloriskiarvion mukaan.

Avotulenteko kielto

Kielto koskee nuotioita ja muuta vastaavaa tulen käyttöä metsässä ja maastossa sekä tonteille siihen asti kunnes kielto on purettu. Grillaus grillihiilillä ja briketeillä on sallittu siihen tarkoitukseen valmistetuilla grilleillä sekä kivestä, betonista tai vastaavista aineksesta valmistetuista tulisijoista kunhan varovaisuutta noudatetaan. Kertakäyttögrillit eivät ole turvallinen grillauspaikka eikä niitä sen vuoksi saa käyttää.

Kun avotulen teko kielto on voimassa on tulen teko sallittua ainoastaan paikoissa joista tulen ei ole mahdollista päästä irti. Tämä koskee kaikenlaisia tulisijoja (grillit, retkikeittiöt ja vastaavat) jotka on oltava asetettuna tulenkestävälle alustalle (kivi, hiekkamaa tai vastaava).

Varovaisuutta on noudatettava myös tupakan tumppien sekä työkalujen kanssa joista jotka voivat aiheuttaa kipinöintiä.

Lääninhallitus seuraa ilmatieteenlaitoksen paloriskiarvioita ja tekee yhteistyötä kuntien kanssa.

Avotulen teko kiellon aikana

-Ei saa tupakoida metsissä ja maastossa

-Ei saa työskennellä metsissä ja maastossa koneiden kanssa jotka voivat aiheuttaa kipinöitä tai kuumakäyntiä (moottorisahoja, ruohonleikkureita, maanmuokkauskoneita jne).

Tämän voit tehdä kun huomaat palon

  1. Varoita muita joita palo uhkaa.
  2. Siirry turvalliseen paikkaan.
  3. Hälytä soittamalla 112.
  4. Sammuta palo jos voit.

Avotulen teko kielto koko läänissä 16 heinäkuuta klo 16.00 lähtien ja on voimassa enintään 16. elokuuta asti ellei sitä pureta aikaisemmin. Tietoa kiellon purkamisesta julkistetaan Lääninhallituksen sivustolla.

Kiellon tarvetta arvioidaan jatkuvasti SMHI:n paloriskiarvion mukaan.

Käänny sen kunnan puoleen jossa asut tai oleskelet saadaksesi ajankohtaista tietoa.

Vieraile Lääninhallituksen sivustolla saadaksesi lisätietoa.

Yhteystiedot

Haaparannan kaupunki, 953 85 Haaparanta

Käyntiosoite: Torget 9

Puhelin: 0922-260 00

S-posti: kommunen@haparanda.se